Valikko

Asiaa. Suomeksi.

Avioehtosopimus – kannattaako laatia itse vai käyttää lakimiestä?

Joitakin oikeudellisia asiakirjoja pidetään yleisesti niin yksinkertaisina, että niiden laatimisessa ei välttämättä pidetä tarpeellisena käyttää lainoppinutta avustajaa. Yksi tällainen asiakirja on avioehtosopimus. ”Tavanomaisen avioehdon voi tehdä itsekin” on usein esitetty kommentti.

Ulkoisesti avioehtosopimus onkin yksinkertainen asiakirja. Sen on oltava päivätty, allekirjoitettu ja kahden esteettömän henkilön todistama. Se tulee voimaan, kun se on rekisteröity maistraatissa. Sisältönsäkin puolesta avioehtosopimus on usein periaatteessa yksinkertainen. Tämä johtuu siitä, että avioehtosopimuksessa on kysymys puolisoiden välisen avio-oikeuden rajoittamisesta tai sulkemisesta kokonaan pois, mutta ei muunlaisista puolisoiden omaisuutta suoraan koskevista määräyksistä.

Vaikeuksia avioehtosopimuksen omatoimisessa laatimisessa voi aiheuttaa se, että avio-oikeus on usein vaikeasti ymmärrettävä käsite. Yksinkertaistetusti sitä voidaan kuvata vähemmän omistavan puolison oikeudeksi saada omaisuutta – niin sanottua tasinkoa – enemmän omistavalta puolisolta avioliiton päättyessä. Oikeus tällöin saada avio-oikeuden nojalla toisen puolison varoja on arvomääräinen: avioehtosopimuksella ei suoraan voida sopia siitä, että avioliiton päättyessä toinen puolisoista saisi esimerkiksi jonkin tietyn esineen toisen puolison varoista. Avio-oikeuden sisällön ymmärtämisen lisäksi omatoimista avioehtosopimuksen laatimista voi vaikeuttaa se, ettei muisteta ottaa huomioon sitä, että avioliitto voi päättyä niin avioeroon kuin puolison kuolemaankin. Käytännössä asialla voi kuitenkin olla huomattava merkitys. Asiaa on helppo havainnollistaa kahdella esimerkillä:

1) Matti ja Maija tekevät avioehtosopimuksen, jonka mukaan kummallakaan ei ole avio-oikeutta mihinkään toisen omaisuuteen – siis ”tavanomaisen avioehdon”. Avioliitto päättyy avioeroon. Matin omaisuus on 200 000 euroa ja Maijan omaisuus 800 000 euroa. Matti pitää 200 000 euroa ja Maija pitää 800 000 euroa.

2) Kuten edellisessä esimerkissä, mutta avioliitto päättyykin Maijan kuolemaan. Puolisoilla ei ole lapsia. Matti perii Maijan omaisuuden 800 000 euroa ja maksaa siitä perintöveron. Jos Matilla ja Maijalla olisikin ollut avio-oikeus toistensa omaisuuteen, olisi Matti samasta 800 000 eurosta saanut 300 000 euroa verovapaana avio-oikeuden nojalla ja perintöveron alaisena perintönä vain 500 000 euroa. Tätä kirjoitettaessa vuonna 2016 voimassa olevan perintöveroasteikon mukaan puoliso maksaa perintöveroa 800 000 euron perinnöstä 115 300 euroa ja 500 000 euron perinnöstä taas 64 300 euroa.

Esimerkin 2 mukaisessa tilanteessa perintöverotuksen kannalta edullisempaan lopputulokseen olisi päästy joko kokonaan ilman avioehtoa tai avioehdolla, joka on tehty vain avioeron varalta.

Sen lisäksi, että avioehtosopimus voidaan tehdä olemaan voimassa vain avioeron varalta, siihen voidaan muutenkin ottaa lykkääviä tai purkavia ehtoja. Lisäksi siihen voidaan ottaa eräitä ehtoja, jotka eivät suoraan liity avio-oikeuden ulottuvuuteen: lahjailmoitus voidaan tehdä avioehtosopimuksessa, samoin siihen voidaan sisällyttää sopimus avioliiton varallisuussuhteisiin sovellettavasta laista. Sen hahmottaminen, onko ”tavanomainen avioehto” juuri omassa tilanteessa oikea ratkaisu, ei välttämättä olekaan yksinkertainen asia. Ei ainakaan niin yksinkertainen kuin avioehtosopimusten ulkoasu asiakirjoina antaisi ymmärtää. Valmis avioehtosopimusmalli ilman lakimiehen apua käytettynä saattaa johtaa epätoivottuun lopputulokseen.